Kidemuodot
Kidemuodot perustuvat eri kidejärjestelmien pohjalle rakentuvalle muodoille. Yksinkertaisimmat kidemuodot ovat kideärjestelmien peruskiteet. Muunnoksia on rajattomasti ja ne seuraavat mineraalin alkeiskopin rakennetta.
Kidejärjestelmät
Kidejärjestelmien määrittelyssä käytetään akseleille nimiä a, b ja c. Nimet määräytyvät akselien keskinäisten pituuksien mukaan. C on pisin, a on lyhin tai lyhyt. Saman nimiset akselit ovat samanlukuisia kiertoakseleita.
On tärkeää huomata että kidejärjestelmien määrittelyssä käytettävät akselit eivät ole tästmälleen samat kuin kiteiden kiertoakselit. Etenkin kaksilukuisia kiertoakseleita on usen huomattavan paljon enemmän kuin kideakseleita. Kideakselit ovat kiteen siujen suuntaisia, kiertoakselit voivat sijoittua ja usein sijoittuvatkin särmien keskikohtaan, etenkin runsaasti symmetriaa sisältävissä kiteissä.
Trikliininen kidejärjestelmä: vain symmetriakeskus tai ei sitäkään. Kolme eripituista akselia, jotka ovat toisiinsa nähden ei-suorissa kulmissa.
Monokliininen: kolme eripituista akselia, b leikkaa a:n ja c:n määrittämää tasoa kohtisuorassa. Voi olla symmetriakeskus ja -taso, jonka määrittelevät a- ja c-akselit.
Rombinen: kolme eripituista toisiaan vastaan kohtisuorassa olevaa kiertoakselia.
Tetragoninen: Yksi eripituinen ja kaksi samanpituista akselia kohtisuorassa toisiaan vastaan. Nelilukuinen kiertoakseli on c-akseli.
Heksagoninen: Yksi eripituinen ja kolme samanpituista kideakselia. C-akseli on kohtisuorassa a-akselien määrittämää tasoa vastaan. C-akseli on kuusilukuinen kiertoakseli.
Trigoninen: sama kuin heksagoninen, mutta c-akseli on kolmilukuinen kiertoakseli esimerkiksi lievän epäsäännöllisyyden vuoksi.
Kuutiollinen: kolme yhtäpitkää toisiaan vastaan kohtisuorassa olevaa akselia. Akseleiksi valitaan nelilukuiset kiertoakselit.
Kidemuodoista kertova sivu saa vielä täydennystä.

